Jimi Pääkallo joutui leikkaukseen – julkaisi rehellisen kuvasarjan
Jimi Pääkallo jännittää leikkauksen jälkeistä paluuta lavoille.
Jimi Pääkallo jännittää leikkauksen jälkeistä paluuta lavoille.
Ramayana: Rise of a Legendissä muinainen hindueepos on kuvattu niin suurena ja mahtavana, ettei suuri enää tunnu miltään.
Kaksi ehdokkaista on ollut kaksi kertaa aiemminkin ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi.
Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat kirjoittavat kuolemasta, isäsuhteesta sekä ulkopuolisuuden ja häpeän tunteesta.
Kaunokirjallisuuden Finlandiaa tavoittelee kolme kisassa tuoretta nimeä ja kolme tuttua ehdokasta. Rosa Liksomilla on jo yksi Finlandia-palkinto.
Huippukokki Jamie Oliver keksi hieman kuivahtaneelle ruisleivälle erinomaisen käyttökohteen.
Trump pyrki olemuksellaan kuvastamaan erityisesti yhtä asiaa, kertoo kehonkielen asiantuntija.
Hanna Bergholmin kauhuelokuva Yön lapsi tekee äitiydestä pelottavaa, mutta heikkenee, kun alkaa keskittyä yliluonnollisuuteen.
Dannylla on mielipide Erika Vikmanista.
Sami Kieksi kertoo tavanneensa uuden puolisonsa Tinderissä.
Janni Hussi kertoo podcastissa vahingosta, jonka jälkiä ammattilaisetkaan eivät ole saaneet korjattua.
Johnny Depp saa vihdoin ison roolin studioelokuvassa Ebenezer. Sillä yritetään nostaa Jack Sparrow -näyttelijän mainetta rakastettavana lurjuksena.
Harry Potter -tähti Rupert Grint kehuu suomalaisten käytöstä.
Renny ja Johanna Harlin muuttivat Floridan Palm Beachille helmikuussa. He kutsuvat pikkukaupunkia jo nyt unelmapaikakseen.
Rallin MM-sarja uhkaa latistua ja samalla kärjistyä Toyotan kuljettajien jäsentenväliseksi. Jari-Matti Latvala ruotii asiaa.
Varo juonipaljastuksia! Kauden viimeisessä jaksossa selviää, miten pareille kävi kameroiden sammuttua. Jetta purkaa tuntojaan kuohuttaneen päätöksensä jälkeen.