Wizz Airin lennolla pommiuhkaus – laskeutui Budapestiin
Kone oli matkalla Lontoosta Bulgariaan.
Kone oli matkalla Lontoosta Bulgariaan.
Kyberturvakeskuksen mukaan tilanne on akuutti Suomessakin.
Venäjällä CAS:n päätös otettiin vastaan riemulla, mutta myös uhkakuvia on vielä näkyvissä. Venäjän jääkiekkomaajoukkueen juridinen paluu kansainvälisille kiekkoareenoille on otettu Venäjällä vastaan luonnollisesti innolla. Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS linjasi perjantaina, että Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n on päästettävä Venäjä takaisin kansainväliseen toimintaan.
Unkari lähetti Gripen-hävittäjän saattamaan matkustajakonetta kentälle.
Hälytyksissä varoitettiin säteilyn, kemiallisten iskujen sekä joillakin alueilla katutaistelujen uhasta.
Pommiuhkauksen kohteeksi joutunut Wizz Airin matkustajakone ohjattiin Budapestiin.
Venäjän osallistumiskielto kaatui, koska Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF ei pystynyt esittämään riittävästi näyttöä turvallisuusuhista.
Tuoreimmat kyselyt ennakoivat demokraateille keskiviikon välivaaleissa ylivoimaista voittoa.
Vuoteen 1991 asti jopa 200 suomalaista vuodessa matkusti opiskelemaan Neuvostoliittoon. Monet heistä päätyivät Venäjän ulkopuolelle, kuten Ukrainaan.
En ole koskaan tuntenut oloani yhtä kotoisaksi kuin nyt, kotikaupunkiinsa saapunut brittiläinen Karl Bushby lausui hurraavalle yleisölle. Hän oli lähtenyt matkaan vuonna 1998.
Texasilaiset järkyttyivät Suomen bensahinnoista.
Mainos on saanut huomiota kansainvälisessä mediassa. Innovasjon Norge on ostanut mainostilaa keskeltä Donald Trumpin kotikaupunkia. New Yorkin Times Squaren jättinäytöillä loistaa viesti: ”Tervetuloa paskahuussimaahan.” Asiasta on uutisoinut Norjan yleisradio NRK.
Presidentti Donald Trumpin aikakaudella demokraatit ovat kuitenkin pärjänneet kyselyissä paremmin kuin itse vaaleissa.
Suomen jääkiekkoliitolla ei ole helppoa ulospääsyä kivuliaasta Venäjä-ansasta, kirjoittaa urheilutoimituksen päällikkö Vesa Rantanen.
Se, joka hallitsee kriittisiä raaka-aineita, hallitsee teollisuutemme tulevaisuutta, energiasiirtymää ja turvallisuuttamme, kuului viesti parlamentissa.
Demokraattiehdokas latasi takaisin kehottamalla Trumpia istahtamaan valheenpaljastimeen.
Iliana Jotova on kertonut muun muassa vastustavansa Ukrainan aseellista tukemista. Presidentinvaalien toisella kierroksella äänestämässä kävi vain 27 prosenttia äänioikeutetuista.
Useiden ruokakauppojen kylmälaitteistoihin kohdistui häiriöitä Ruotsissa maanantain vastaisena yönä.
Ruokaa on jouduttu heittämään pois valtavia määriä. Ruotsin suurin ruokakauppaketju ICA joutui maanantain vastaisena yönä hakkereiden iskun kohteeksi. Esimerkiksi ketjun kauppojen pakastimia oli yön aikana asetettu plus 50 celsiusasteen lämpötilaan. – Pakastetuotteet ovat pilalla, sanoo Etelä-Ruotsin Sjöbossa sijaitsevan ICA Kvantum -kaupan myymäläpäällikkö Rickard Nilsson.
Hirmumyrsky on aiheuttanut rankkoja tulvia ja hätävaroituksia.
Ukrainan mukaan tappiot ylittävät Venäjän kyvyn korvata menetyksiä.
Israel kertoo joukkojensa vetäytyneen Hebronista maanantaiaamuna.
Nuorista amerikkalaisista noin joka neljäs äänestää, sillä Yhdysvallat on täynnä demokratiaan pettyneitä nuoria. HS tapasi neljä DeSoton piirikunnassa Mississippin osavaltiossa.
Palon syttymissyystä ei tällä hetkellä ole tietoa. Valion meijerialueella Tartonmaalla syttyi varhain maanantaiaamuna tulipalo, kertoo Postimees-lehti. Talouslehti Äripäevin mukaan kyseessä on alueella sijaitseva rakennus, jossa säilytetään pääasiassa kalustoa ja erilaisia tarvikkeita. Postimeesin mukaan rakennuksesta löydettiin ainakin kaasupulloja ja ajoneuvojen renkaita.
Ehdotus liittyy neuvotteluihin, joissa on pyritty sopimaan Venäjän ja Ukrainan välisestä energiatulitauosta ennen talvea.