Sää viilenee – ensilumi voi sataa myös etelään
Vielä maanantai on lauha. Muutos on edessä tiistaista alkaen.
Vielä maanantai on lauha. Muutos on edessä tiistaista alkaen.
Magdalena Andersson tavoittelee vähemmistöhallitusta.
Espoo aikoo vähentää sisäisen tarkastuksen kustannuksia 60 prosenttia ulkoistamalla. Kaupunginjohtaja Kai Mykkäsen mukaan tarkastuksia halutaan jatkossa kohdentaa tarkemmin.
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi sanoo, että joulun säätä on vielä vaikea arvioida. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi sanoo, että joulunajan säätä on vielä hankala arvioida. Sitä, onko luvassa tavallista valkeampi joulu, on päivystäjän mukaan vaikeaa arvioida.
Viitostie on poikki Mikkelin eteläpuolella onnettomuuden vuoksi, kertoo Itä-Suomen poliisi.
Veikkausliigan trillerimäinen huipennus johti harvinaiseen tulokseen.
Jaakko Parkkali ja Kastanja Rauhala aloittivat sunnuntain lähetyksen intiimillä tanssilla.
Esihenkilöiden pitäisi kuunnella työntekijöitään, mutta monella on jatkuvasti kiire vastata viesteihin ja istua kokouksissa. Tutkimuksissa pomon jatkuva ruudun vilkuilu on yhdistetty työntekijöiden heikompaan luottamukseen ja työmotivaatioon. Ilmiö tunnetaan myös parisuhteista.
Hintava hankinta oli lahja Jannikan puolisolle Toni Wirtaselle.
Yli 300 miljoonaa euroa Suolahteen ja Linnavuoreen kymmenessä vuodessa sijoittanut Agco aikoo automatisoida traktorit. Suomi-faniksi tunnustautuva pääjohtaja Eric Hansotia avaa konsernin suurimman yrityskaupan taustat ja tulevaisuuden näkymät.
Kirurgit onnistuivat pelastamaan Krakovan joukkoampumisessa pahoin loukkaantuneen poliisin.
Ruotsin sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Magdalena Andersson haluaa muodostaa hallituksen keskustan ja ympäristöpuolueen kanssa.
Tie on suljettu liikenteeltä. Kolme autoa on kolaroinut Viitostiellä lähellä Mikkeliä, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos tiedotteessa. Onnettomuuspaikka on noin 15 kilometriä Mikkelin eteläpuolella, Hasantien kohdalla.
Saksassa tosi-tv-tähtien Fame Fighting -kamppailut houkuttavat katselijoiksi ennen kaikkea nuoria naisia. Kyse on vähän urheilusta ja paljon tarinankerronnasta.
Poliisi on paikalla.
Nykytekniikka ratkaisi 400 vuotta vanhan lukon mysteerikoodin.
Aiemmin liikenne onnettomuuspaikalla oli kokonaan seis.
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uusi kohukuva jakaa mielipiteitä sosiaalisessa mediassa.
Nuori naiskuski oli ollut edellisyön ajelemassa kaverinsa kanssa. Poliisitutkinnassa paljastui, millainen hetki synkkää kuolinturmaa edelsi.
Perussuomalaisten ehdotus muistuttaa Euroopan aiemmista pankkiverokiistoista. EKP:n varoitukset nostavat esiin vaikutukset, joita puolueen laskelma ei yksin kerro, Katja Incoronato kirjoittaa.
Nasa tarjoaa ihmisille mahdollisuuden lähettää oman nimensä Saturnuksen Titan-kuuhun.
Bottaksen kisa Brasilian São Paulossa päättyi ennen kuin edes pääsi alkamaan.
Vihreät esittää keinoja poikien tukemiseksi koulussa, sote-palveluissa ja perheissä. Tällä viikolla vietetään miesten viikkoa, jonka teemana on pojat. Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkön mukaan Suomessa on syytä havahtua poikien ja nuorten miesten pahoinvoinnin kasvuun. Vihreät vahvistaisi poikien ja miesten hyvinvointia erilaisilla keinoilla, joita Hyrkkö tuo esiin…
Etulinja-podcastissa on vieraana entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen. Hän varoittaa eurooppalaisia vakavasta virheestä. Iltalehden uudessa, tiistaisin julkaistavassa Etulinja-podcastissa on vieraana pitkän uran diplomaattina tehnyt Hannu Himanen. Himanen erikoistui Venäjään ja palveli Suomen Moskovan-suurlähettiläänä vuosina 2012–2016. Hän tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin…
Ruokamatkailun asiantuntijan mukaan lappilaisen ruokakulttuurin säilyttäminen vaatii toimia.