Tuntematon mies hyökkäsi Mariuksen kimppuun
Tuntematon mies tunkeutui Marius Borg Høibyn kotiin ja hyökkäsi tämän kimppuun.
Tuntematon mies tunkeutui Marius Borg Høibyn kotiin ja hyökkäsi tämän kimppuun.
Tuomariston toiminta herätti taas kysymyksiä.
Puolassa Krakovan kaupungissa on tapahtunut ampumavälikohtaus.
Tekijä on otettu kiinni, kertoo poliisi.
Ulkoministerin mukaan teko liittyy Italian Ukrainalle antamaan tukeen.
Helsingissä esiintyy ”rampakoreografian” kehittäjä Michael Turinsky, joka havahduttaa katsojan pohtimaan suhdettaan ympäristöönsä.
Ampuminen tapahtui Krakovan keskustassa sijaitsevan päätorin alueella.
Laukaukset ammuttiin autosta. Useita ihmisiä on ammuttu Puolan Krakovassa ostoskadulla, ruotsalaismedia Aftonbladet kertoo. Asiasta kertoivat ensimmäisenä puolalaismediat.
IIHF tiedotti, että Valko-Venäjä ei pääse MM-kisoihin.
Liikennesuunnittelu, kaupunkitilan uudet käyttötavat ja katutyöt johtavat siihen, että Helsingissä edes kantakaupungissa ei saada aina ajoissa paikalle.
Olen tavallinen ihminen. Ihan tavallisen ihmisen mielikuvitus riittää samastumaan toisen elävän olennon kokemaan kärsimykseen.
John Tavares on toipunut.
Joulu-, tammi- ja helmikuun sääennuste ennakoi sateita.
Kyseessä oli Yhdysvaltojen ilmavoimien signaalitiedustelukone. Suomen taivaalla nähtiin hyvin harvinainen tiedustelukone. Asiasta kertoo ainakin toimittaja Jarmo Huhtanen viestipalvelu X:ssä. – Näitä tutkatietoja haistelevia Combat Sent -koneita on maailmassa vain kaksi kappaletta, hän kirjoittaa julkaisussaan.
Viimeinen havainto miehestä on Mikkolassa lauantaina aamupäivällä.
Mies saattaa liikkua harmaalla Kia Optima -merkkisellä autolla.
Noin 20 vuotias nainen kuljetti autoa kovaa ylinopeutta ja pakeni poliisipartiota, kunnes hän suistui tieltä Kontiolahdella
Iran on oppinut, miten Yhdysvaltain presidenttiä nöyryytetään. Nieleekö Trump kohtalonsa vai yrittääkö hän iskeä Iraniin vielä uudestaan?
Tällä näppärällä vinkillä leikkaat paprikan täydellisiksi suikaleiksi ja paloiksi helposti.
Mielenosoittajat vaativat uusien datakeskushankkeiden jäädyttämistä ja tiukempaa sääntelyä. Taustalla ovat huolet sähkön hinnasta, luonnosta ja meluhaitoista.
Tytöt on nähty viimeksi perjantai-iltapäivänä Mäntsälän keskustassa.
Englannin Valioliiga on jalkapallomaailman raharuhtinas, joka antaa valtavasti tasoitusta tuomarisekoilullaan. Mallia pitäisi ottaa toisesta huippusarjasta, jossa ongelmat ratkaistaan ennätysajassa, kirjoittaa Tuukka Kotimäki.
Poliisin mukaan kuljettaja oli päihtynyt. Pakomatka päättyi yli 30 vuotta vanhan BMW:n suistumiseen tieltä lähellä Joensuuta.
OP Pohjolan pääjohtaja Timo Ritakallio saa pian lisäeläkettä OP-Eläkesäätiöstä, jonka piiriin ei ole otettu uusia henkilöitä 35 vuoteen.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen syyttää hallituksen katsovan sivusta ihmisten hätää. Hän vaatii pääministeri Petteri Orpolta (kok) viipymättä kolmea toimenpidettä.