Kommentti | HJK teki uskomattoman nousun, mutta kauden viimeinen käänne oli kaikkein julmin
Tämä oli raskain mahdollinen käänne Klubin kauden tarinassa, kirjoittaa Ari Virtanen.
Tämä oli raskain mahdollinen käänne Klubin kauden tarinassa, kirjoittaa Ari Virtanen.
Uutisankkuri Keijo Leppänen jäi eläkkeelle ja ymmärsi passivoituvansa ilman tekemistä.
Tällä viikolla vastataan kysymykseen siitä, miten esittävää taidetta voi ymmärtää.
Uudeksi kansliapäälliköksi nousee kovan linjan edustaja. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ilmoitus Valkoisen talon kansliapäällikön Susie Wilesin syrjäyttämisestä on herättänyt raivoa, brittilehti Daily Mail kertoo. Päätös tehtiin republikaanien koettua kivulias tappio Yhdysvaltain välivaaleissa. Wiles siirtyy vastaamaan kampanjoista, ja uudeksi kansliapäälliköksi nousee Trumpin kovaa…
Takamatkalta kauden päätösviikkoon lähtenyt FC Inter voitti Veikkausliigan hurjien käänteiden jälkeen. Pitkällä aikavälillä katsottuna Vesa Vasaran ryhmän mestaruus oli looginen ja odotettu lopputulos, kirjoittaa Tuukka Kotimäki.
Yksi nimi on ylitse muiden suomalaisten inhoamien nimien listalla.
Saksalaisseura tiedotti pelaajansa loukkaantumisesta.
Sosiaalisessa mediassa leviävällä videolla järjestyksenvalvoja potkaisee Paavo Pesusieneksi pukeutunutta henkilöä jalkojen väliin.
Kaksi yksinkertaista niksiä koirankarvan poistoon, toimivatko ne? Testasimme.
Ulosajosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Rikoksesta epäiltyjen vangitsemisesta päätetään maanantaina. Itä-Suomen poliisi on ottanut kiinni miehen, joka on myöntänyt tehneensä Puijonlaakson kaupparyöstön, selviää poliisin tiedotteesta. Poliisi otti perjantaina 6. marraskuuta kiinni kaksi henkilöä, joiden osallisuutta ryöstöön on selvitetty viikonlopun aikana.
Lauri Markkasen tilanne on epävarma.
Työeläkkeiden indeksisuojaa ei pidä murentaa lyhytaikaisten säästöjen vuoksi.
Pääministeri Petteri Orpon (kok) mukaan datakeskusten kasvattama sähkön kysyntä ei saa näkyä kotitalouksien sähkölaskuissa. Orpo kertoi pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina, miten sähkön hinta saadaan pidettyä kurissa.
Kansliapäälliköksi nostettu Stephen Miller ei ole Yhdysvaltojen ulkopuolella laajasti tunnettu, mutta hän on useiden Yhdysvaltoja kuohuttaneiden toimien arkkitehti.
Talvesta voi tulla sähkönkäyttäjälle kallis, mutta kustannuksia on mahdollista hillitä. Motiva kokosi kuusi keinoa sähkölaskun pienentämiseen.
Poliisi otti perjantaina kiinni kaksi ryöstöstä epäiltyä.
Kolehmainen otteli voitokkaasti Hamara MMA -tapahtumassa Turussa.
Pääministeri Petteri Orpon (kok) mukaan sähkön hinta voidaan pitää kohtuullisella tasolla omin toimin. Pääministerin haastattelutunti Ylen Radio Suomessa sai koomisen alun isänpäivänä, kun ohjelmaa vetänyt Ylen politiikan toimittaja Ari Hakahuhta toivotti pääministeri Petteri Orpolle (kok) pontevasti ”hyvää itsenäisyyspäivää”. – Hyvää isänpäivää! Orpo vastasi.
Kokoomuksen kannatus on pohjalukemissa. Orpon mukaan se johtuu siitä, että talouskasvu ei vielä näy arjessa.
Pääministeri Petteri Orpo kommentoi STT:n tilannetta Pääministerin haastattelutunnilla Ylellä.
Kirsti Paakkasen talo sijaitsee Westendissä.
Hiihtolegenda antoi ennätysjuoksijalle satikutia.
Entinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö ehdotti kauhun tasapainoa ehkäisemään hybridivaikuttamista.
SAK:laiset liitot ovat koonneet 850 000 euroa vaalirahoitusta. Tukea jakavan yhdistyksen asiamies Jyrki Konola paljastaa Iltalehdelle, millaisten tavoitteiden allekirjoittaminen voi avata rahahanat. Työnantajajärjestöjen tukema Pro markkinatalous -yhdistys aikoo tukea kevään 2027 eduskuntavaaleissa puolueita, puolueyhdistyksiä ja ehdokkaita yhteensä peräti noin kahdella miljoonalla eurolla.…